maanantai 22. joulukuuta 2014

Jouluisia kuvia!

Moikka!

Hyvää joulua kaikille lukijoille! Postauksia ei nyt ole vähään aikaan tullut, mutta lähdettiin Lauantaina laivalle ja tultiin tänään kotiin. Käytiin Tukholmassa vähän shoppailemassa itselle, sekä ostamassa ystäville vielä viimeiset joulahjat. Oli kyllä kiva reissu ja tuli syötyä taas kuin possu.

Näin joulun aikaan on muutenkin ollut todella kiireistä, joten en ole kerennyt blogiin kirjoittelemaan yhtään, mutta kun joulun kiireet hellittää niin luvassa mm. Mikko Mäentaustan valmennuksesta postausta.
Mutta nyt postauksen pää-aiheeseen eli jouluisiin kuviin, joita otettiin Hetan kanssa jokin aika sitten. Kaikki kuvat siis (c) Heta Väinänen

                       
1. 



2.


3.



4.

5.



6.


7.


8.



9.

10.


Mikä oli teidän suosikkikuva?


-Julia

lauantai 6. joulukuuta 2014

Hevosten esittely

Moikka,

Mua on monta kertaa pyydetty esittelemään mitä kaikkia hevosia mulla tällä hetkellä on käytössä, joten ajattelin kirjoittaa siitä ihan postauksen.

Kaikkien säännöllisesti ratsastettavien heppojen lisäksi, ratsastelen välillä myös muita hevosia. Tässä kuvassa esimerkiksi suomen pienhevonen Turri, jolla ratsastin kesällä pari kertaa ja kerran päästiin hyppimään myös maastoesteitä. (c) Maarit Hutka

Tällä hetkellä meillä on kotipihassa Nadja, Wallu, Cina, Felix ja Dimondi.

Nadjan kaikki varmasti jo tietääkin, ainakin kaikki jotka ovat blogia kauemmin seuranneet. Nadja on ollut minulla kohta 2 vuotta omistuksessa ja se on kuuma new forest tamma. Nadjan kanssa ollaan kilpailtu seura- ja aluetasolla korkeimmillan 90-100cm, koulua HeC-HeB ja kenttää harrastetasolla. Nadjan kanssa kuuluttiin viime vuoden kenttä-aluevalmennusrenkaaseen ja ensi kaudellakin on luvassa kenttäkilpailuja Nadjan kanssa.










Kaikki Nadja-kuvat (c) Heta Väinänen

Wallu on äitin 24-vuotias lämppäri ja ollut meillä 10 vuotta. Wallun kanssa nykyään lähinnä kärrytellään ja maastoillaa, mutta kuitenkin pidetään kuntoa yllä. Wallua välillä ratsastelen itsekkin. Wallu on todella kiltti hoitaessa ja ratsastaessa ja nuorempana se toimi ravurina hyvällä menestyksellä.




Cina on minun oma pieni vaaviponi. Cinalla on säkää vain 86cm, se on minishetlanninponi. Cinalla en ole itse pariin vuoteen pystynyt enää ratsastamaan, mutta sillä käy pienempiä tyttöjä ratsastamassa, sekä itse harrastan sen kanssa agilityä ja ohjasajoa. Cina pääsee Felixin kanssa myös kärryjen perään juoksemaan, kun Wallun kanssa lähdetään lenkille.
Tullessaan Cina oli todellakin pieni ja pippurinen shettis ja lensin sieltä ainakin sata kertaa, ennen kuin päästiin yhteisymmärrykseen siitä, että kuuluuko ratsastajaa riepotella pitkin metsiä ja peltoja pukitellen, vai mennä ihan nätisti sinne minne ratsastaja ohjaa.
Nykyään Cina on todella kiltti myös ratsastaessa, eikä ole harkinnutkaan pukittamista moneen vuoteen. Cinakin on ollut Wallun kanssa meillä kotona 10 vuotta ja se oli mun ihan ensimmäinen oma poni. Cina on jo 19-vuotias, mutta puhtia riittää vieläkin.

(c) Heta Väinänen


(c) Studio Nevian




(c) Heta Väinänen

Felix on meidän 84cm korkea miniatyyrihevostuuna. Felix tuli meille noin 2-vuotta sitten. Felix on todella kiltti hoitaa ja sen kanssa harrastetaan myös agilityä ja ohjasajoa, sekä kärryjen perässä juoksua. Felix on myös todella lahjakas hyppääjä ja olenkin aina miettinyt, että miksi ei voi olla semmoista suurennuskonetta, jolla voisi suurentaa Felixin kisahevosen kokiseksi.
Felixillä pystyy myös ratsastamaan alle 25kg lapset ja sillä on oma pieni lännen satula.







2 alinta kuvaa (c) Heta Väinänen

Dimondi on uusin asukas meillä ja se tuli minulle ylläpitoon kolme viikkoa sitten. Dimondi, eli tutummin Didi, on vasta 6-vuotias nuori hyvällä suvulla varustettu puoliverinen. Didi on todella kiltti hoitaessa ja ratsastaessa todella ihana. Se hyppää mielellään ja on todella rehti. Ensi kaudella olisi tarkoitus kokeilla kisata myös kenttää.




Kaikki Dimondin kuvat (c) Heta Väinänen



Näiden kotona olevien hevosten lisäksi käyn ratsastamassa Daisyllä. Daisyllä ollaan valmentauduttu säännöllisesti ja kilpailtu parit kilpailut. Daisyn kanssa kuulutaan kouluratsastuksen aluevalmennusrenkaaseen ja ensi kaudella voitte siis nähdä meidät kouluradoilla. Daisyllä käyn ratsastelemassa/valmennuksissa noin 3-4 kertaa viikossa.



(c) Tiiti Talala


2 ylintä kuvaa (c) Heta Väinänen

Kommenttiboxiin olisi kiva saada mielipiteitä tämmöisestä postauksesta :)!

-Julia

torstai 4. joulukuuta 2014

Mikko Mäentaustan valmennus!

Moikka,

Oltiin viime viikon Torstaina Mikko Mäentaustan valmennuksessa, joka pidettiin Melginien tallilla. Oli kyllä todella kiva valmennus ja Joulukuussa olisi tarkoitus mennä sinne uudestaan. Mutta siis, olin valmennuksessa Dimondin kanssa.

Kaikki postauksen kuvat ja videot jälleen (c) Heta Väinänen, kiitos taas kuvaus- ja hevosten hoitoavusta!



Aloitettiin valmennus keventäen maneesissa tehden voltteja ja ympyröitä molempiin suuntiin. Sitten siirryttiin pääty-ympyrälle ja istuttiin harjoitusraviin. Ympyrällä piti keskittyä tahtiin ja asetukseen. Tehtiin myös ravin kokoamista ja lisäämistä ympyrällä. Sen jälkeen siirryttiin laukkaan ja laukassa samoja juttuja kuin ravissakin. Kun nämä onnistui, siirryttiin laukkaamaan koko maneesia kevyessä istunnassa. Kun oltiin menty pari kierrosta ensin vasempaan kierrokseen, vaihdettiin suunta laukanvaihdon kautta ja kevyessä istunnassa laukka jatkui toiseen suuntaan pari kierrosta. Tämän jälkeen oli kävelytauko.



Kävelytauon jälkeen ruvettiin tulemaan ympyrällä pienen punaisen pystyn yli kokoamalla laukkaa ennen estettä. Kun harjoitus sujui oikeaan suuntaan, tuultiin samaa pari kertaa vasemmaltakin. Tämän jälkeen ruvettiin tulemaan pitkälle sivulle laitettuja kolmea estettä peräkkäin. Laukka-askelia taisi tulla 7 joka väliin. Joka toiston jälkeen keskimmäistä estettä nostettiin hiukan ja lopulta se oli noin metrinen.



Pienen kävelytauon jälkeen ruvettiin tulemaan kolmoissarjaa, jossa oli kuuden metrin välit. Välit oli tarkoituksella vähän lyhyet, jotta harjoituksesta tulisi ns. innarimainen. Tässäkin nostettiin vikaa estettä pikkuhiljaa ja lopulta viimeinen este oli noin 110cm korkeudella.
Tämän jälkeen ruvettiin tulemaan toisella pitkällä sivulla olevia kahta estettä, joiden väliin tuli 6 laukka-askelta. Kun ne sujuivat, tultiin erilaisia ratoja, joihin sisältyi nämä kaikki tehtävät.

Videolta näätte pätkiä harjoituksista ja radoista ja saatte ehkä paremmin selkoa tehtävistä.



Dimondi oli todella kiva ratsastaa valmennuksessa ja muutenkin tykkäsin valmennuksesta todella paljon! Valmennuksesta saatiin kotiläksyiksi hypätä innareita ja lyhyitä sarjoja, jotta saadaan voimaa takapäähän, niin kuin Johkukin meille viime valmennuksessa sanoi.

Viikonloppuna mennään Lauantaina aamulla koulualuevalmennukseen Daisyllä ja iltapäivällä Dimondin kanssa kenttäaluevalmennukseen. Sunnuntaina olisi vuorossa Johkun estevalmennus Wistin tallilla.

-Julia