tiistai 17. helmikuuta 2015

Aluevalmennukset videopostaus!

Moikka,

Tää videon tekeminen on nyt vähän jäänyt, mutta eikö se niin mene, että parempi myöhään kuin ei millonkaan. Oltiin tosiaan viikko sitten viikonloppuna Didin kanssa aluevalmennuksissa ja kuvattiin sieltä Hetan kanssa jonkinlainen videopstaus. Videopostauksen lopulla näkyy vähän myös, kun hiihtoratsastettiin Nadjalla.



Valmennuksissa tehtiin jällen todella teknisiä tehtäviä ja voi vitsi kun Sunnuntaina itsekkin muistin ratsastaa, niin heppakin hyppäsi hienosti!
En nyt muista kovin tarkasti, mitä valmennuksissa tehtiin, mutta valmennusvideolla näkyy paremmin. Aluksi tultiin kapeita kavaljetteja ja lopuksi päästiin menemään rataa, jossa oli pari estettä jo reilussa metrissä.



Mitäs piditte videoista?

-Julia

sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Talvisia kuvia!

Moikka,

Otettiin Hetan kanssa tänään aika paljon kuvia, joten toivottavasti tykkäätte!


Ensin ratsastelin meidän tiellä edes takas hetken, jonka jälkeen lähdettiin hiihtoratsastamaan. Me vuoroteltiin Hetan kanssa, kumpi on ratsailla ja kumpi suksilla ja oli kyllä huisin hauskaa.
Hiihtoratsastuksesta ei nyt ole kuvia, mutta näitä muita kuvia tuli niin paljon, joten toivottavasti ei haittaa!




















Käytiin tänään ja eilen myös aluevalmennuksissa Dimondin kanssa ja niistä tulossa postausta myöhemmin. Myös parin viikonlopun takasisita rataharjoituksista tulossa postausta lähiaikoina, kunhan tietokoneeni suostuisi niitä lataamaan tänne.

Mitä tykkäsitte kuvista?

-Julia

tiistai 3. helmikuuta 2015

2 vuotta yhdessä! Kehitystä


Moikka,

Meillä tuli Nadjan kanssa viime kuussa 2 vuotta yhteistä taivalta täyteen, joten ajattelin laitella vähän vanhoja ja uusia kuvia, joista toivottavsti näkyy myös vähän meidän kehityskaartamme :D. Toivottavasti tykkäätte tämmöisestä vähän erikoisemmasta postauksesta valmennuspostauksien keskellä!

Vuosi 2013

Tämä kuva on otettu, kun meidän taipale oli aika alussa ja tässä kuvassa ollaan melkein ensimmäisissä kilpailuissa 60cm luokassa. 
Ensimmäinen kuva Nadjasta meillä ollessaan
Kuva myös keväältä kilpailuista 60cm

Mentiin myös meidän ensimmäinen 80cm



Ensimmäiset koulukilpailut raviohjelma (c) Amanda Ristimäki

(c) Amnada Ristimäki
Menossa esteelle :D (c) Nelli Litmanen 

(c) Erika Heikkilä 
(c) Milla Nurmi

(c) Milla Nurmi

(c) Milla Nurmi

(c) Milla Nurmi

Alettiin pikku hiljaa oppimaan (c) Milla Nurmi



Käytiin hyppäämässä myös maastoesteitä (c) Maarit Hutka
Viimeisiä kisoja vuodelta 2013 ja näissä kisoissa hypättiin meidän ensimmäinen 100cm yhdellä pudotuksella ja koska kaikki muutkin luokassa olleet saivat 4vp ja meillä oli paras aika, joten sieltä tuli mukaan sinivalvoinen ruusuke.

2014

Ekat kisat keväällä 80cm

Pikkuhiljaa alettiin saamaan tasaisuutta kouluratsastukseenkin


Päästiin hyväksytysti läpi harjoitukenttäkisat
Kouluratsastus kehittyy koko ajan ja saatiin jo vähän parempia prosentteja HeC:luokista


(c) Malin LAhtivuori

(c) MalinLahtivuori

2 ylempää kuvaa (c) Marjut Ristimäki
Ollaan voitettu monia ruusukkeita ja parhaimpia suorituksia kaudella 2014 ovat olleet shw tyyliluokan 5.sija ja Ypäjän kisaviikon Harrasteluokan 2.sija!


Rakkain kaikista <3! (c) Jenni Kaurila
Minkälaiselta meidän kehitys näyttää?

-Julia